Näen sinussa itseni

Tovi onkin vierähtänyt viime postauksesta ja silloin lupailin syventyä paremmin tähän teemaan.. Uudenvuoden lupauksena teille, jatkossa tulee 1-2 postausta viikkoon :)

Aikaisemmassa postauksessa puhuin siitä, kuinka näemme vain itsemme toisissa ja toimimme peilinä toisillemme. Heijastamme toiseen ennakkoluuloja omasta kokemusmaailmastamme (tai muiden) ja tahtomattammekin meissä herää usein jonkinlaisia odotuksia. Taitaa olla mahdotonta kohdata ihminen täysin avoimin mielin, kuin tyhjä canvas, ilman että mielemme tietokone automaattisesti rakentaa hänestä analyysiä heijastaen häneen pelkojamme tai toiveitamme.

Toinen voi kohdata minut vain niin syvästi, kuin on kyennyt itsensä kohtaamaan. Itsetuntemuksen puuttuessa ihminen on lähestulkoon täysin ulkoaohjautuva – hän ainoastaa reagoi ulkopuolelta tuleviin ärsykkeisiin ikäänkuin automaattiohjauksella, ymmärtämättä ehkä lainkaan miksi.

Vasta viime vuosina olen ymmärtänyt osan elämäntehtävääni olevan toimia tietynlaisena tienraivaajana. Pitkään kärsin siitä, että toistuvasti minut ymmärrettiin väärin eri yhteyksissä ja se sai minut käpertymään entistä enemmän kuoreeni. Kuitenkin kerta toisensa jälkeen sain kuulla mm. ystäviltäni, kuinka he olivat saaneet minusta aivan vääränlaisen kuvan ensitapaamisella. Onnistuin avaamaan ainakin heidän silmiään omille ennakkoluuloilleen – kaikki ei todella ole sitä miltä saattaa näyttää. Jokainen uusi tapaaminen uuden tuttavuuden kanssa tuo minusta esiin enemmän, kerros kerrokselta kuorin itseäni esiin ja joskus yllätän jopa itsenikin :D

Esimerkiksi ulkonäköön liittyvät seikat, kuten tatuointini herättävät monissa ihmisissä mielleyhtymiä, jotka useimmiten menevät metsään. Rikollinen, narkkari, tyhmä, helppo/tyrkky... ellei todella pysty katsomaan ihoa – kirjaimellisesti pintaa syvemmälle – keskustelu kanssani jää lyhyeksi. Toinen vahvasti leimaava asia on ollut alusta saakka työskentelyni aikuisviihdealalla ja se jakaa suhtautumistavat karkeasti kolmeen lähinnä kai sen mukaan, mikä on henkilön oma suhde ko. viihteeseen. Olen joko jollain tapaa vastenmielinen/likainen/uhkaava tai houkutteleva/kiihottava/yliseksualisoitu objekti. Järki-ihmiset ja ystäväni suhtautuvat asiaan neutraalisti.

Tämä on ollut minulle vaikein asia käsittää ja käsitellä. Itse en arvota ihmisiä heidän ammattinsa tai työtehtäviensä perusteella, saati sitten kuvittele työn määrittävän ihmisen identiteetin ja kiinnostuksen kohteet täysin. Sellaisiin kuvitelmiin minä olen törmännyt kuitenkin jatkuvasti ja minusta se tuntuu yhtä absurdille ja vaivaannuttavalle, kuin jos itse menisin jututtamaan jotain näyttelijää roolihahmonaan ja purkaisin häneen elokuvan/tv-sarjan minussa herättämiä tunteita.

Toivon, että minun tienraivaamisestani on apua muille. Jotta me jokainen tarkastelisimme omia ennakkoluulojamme ja suhtautuisimme toisiimme avoimin mielin. Mielestäni maailmaa ja kanssaihmisiä voi katsella kahdenlaisten linssien läpi. Toisissa kuvan piirtää pelko ja toisissa rakkaus. Itse valitsen ehdottomasti ne rakkauslasit. Jotta me kaikki tulisimme kohdatuksi rakkautena, josta olemme lähtöisin ja loputtomana potentiaalina luoda tähän maailmaamme jotain ainutlaatuista.