Viime
kuukaudet olen eri tavoin yrittänyt lempeästi herätellä kehoani
vuosien kroonisen väsymyksen ja yksinolon jälkeen ja olenkin
onnistunut lisäämään hyvinvointiani ja tunnen itseni
energisemmäksi kuin vuosikausiin. Olen tutkiskellut omia rajojani ja
astunut toisinaan myös pois mukavuusalueeltani. Hoitanut sieluani
viikonloppuretriitillä, ottanut kontaktia tuttuihin ja
tuntemattomiin tantrailloissa, viettänyt aikaa ystävien kanssa,
innostunut ja saanut lisävirtaa kundaliinijoogasta sekä
triggerpistehieronnasta, käynyt treffeillä ja nauttinut
kevätauringosta kävelylenkeillä.
Kehoni
heräillessä horroksestaan on mieleeni noussut paljon kysymyksiä ja
prosessoitavaa. Onko niin, että olen alkanut käyttää tätä
eristäytyneisyyttä ja rakkaudettomuutta jo turvapaikkana? Yksin
kotona ei tarvitse pelätä pettymyksiä, torjutuksi tulemista eikä
hylkäämisiä. Riskien minimointia, omalla mukavuusalueella
pysyttelyä, pelkuruutta, laiskuutta.. mitä kaikkea nyt ajatuksina
nouseekaan pintaan. Jokainen meistä haluaa esittää itsensä
mahdollisimman edullisessa valossa – kipukohtia on usein vaikea
myöntää edes itselleen. Ja itsehän sitä usein onkin se kaikista
tuomitsevin ja kriittisin arvostelijansa.
Mikään
ja kukaan ei kuitenkaan ole mustavalkoista, vaikka tässä
dualistisessa todellisuudessa ei mitään olisi olemassa ilman
vastakohtaansa. Ilman pimeyttä emme ymmärtäisi arvostaa valoa ja
jokaisesta meistä löytyy juuri siksi myös sitä pimeyttä,
piilossa tai eri tavoin ilmentyen. Sisäisen pimeytemme ote kuitenkin
hellittää vain tuomalla se valoon. Katsomalla heikkouksiamme vailla
arvostelua – ainoastaan tiedostaen ja havainnoiden, rakkaudella.
Sufimystikko Rumin sanoin ”Tehtäväsi
ei ole etsiä rakkautta, vaan pelkästään etsiä ja löytää
kaikki ne esteet sisältäsi, jotka olet rakentanut sitä vastaan.”
Sitä
tässä olen tehnytkin viime vuodet. Yksinolo on tehnyt hyvää siinä
suhteessa, että olen aidosti tutustunut itseeni ja myös oppinut
vähitellen rakastamaan itseäni, ymmärtämään että olen oman
rakkauteni arvoinen ja sitä kautta vasta valmis todella
vastaanottamaan rakkautta muilta. Tässä lyhyesti hyväksi kokemiani
konkreettisia keinoja.
- opettele päästämään irti kaikesta arvostelusta ja tuomitsevuudesta (ensin itseä ja sitä kautta myös muita kohtaan – tai toisinpäin, mikäli muita kohtaan helpompi tuntea sympatiaa; kohtele itseäsi kuin parasta ystävääsi/lastasi)
- suhtaudu mielenkiinnolla ja myötätunnolla kaikkeen mitä mielestä nousee, reaktioihin ja tunteisiin – erityisesti negatiivisiin ja anna niiden tulla ja nousta pintaan rauhassa
- koe tunne täysin, havainnoi sen tuomat kehotuntemukset ja sitä kautta etäänny niiden ”tarkkailijaksi” -> et ole suru, vaan sinussa on surun tunnetta
- muuta tapaa puhua itsellesi kritisoinnista kannustukseksi, tee päivittäin positiivisia vahvistuksia esim peilin edessä (teen parhaani ja se riittää, olen vahva/arvokas/kaunis, pystyn tähän…)
- lopeta itsesi vertailu muihin (usein vertaamme juuri mielikuvaan tai highlightseihin, emme näe kulissien taa tai tiedä esim millaista jaakobinpainia kukin käy tauotta päänsä sisällä)
- opettele rakastamaan kehoasi kaikkine epätäydellisyyksineen (tämä ollut minulle kohta, jonka kanssa on vielä tekemistä)
Rakkaudentäyteistä
viikonloppua juuri sinulle, olethan lempeä ja myötätuntoinen
itsellesi!
