”Minne voisin paeta tätä maailmaa? Missä voisin olla ajatusteni kanssa kahden tarvitsematta välittää sekuntien, minuuttien, tuntien ja päivien kilpajuoksusta? Ilman paineita, velvollisuuksia ja rahasta taistelua. Haluaisin vain kuunnella hiljaisuutta, nauttia vapaudesta olla oma itseni ilman rooleja. Hauaisin tutustua paremmin siihen ihmiseen, joka on vankina sisälläni – jota en uskalla päästää ulos.
Pelkään, että tuo erikoinen ihminen on liian heikko elämään tässä kylmässä, kovassa ja kiireisessä maailmassa. Sitä ihmistä ei kukaan rakastaisi, sillä se ei tekisi mitään ansaitakseen rakkautta. Tuo sisälläni oleva ihminen herättäisi ihmisissä vihan ja halveksunnan tunteita, koska hän saisi muut pelkäämään oman aidon itsensä joutumista kirkkaaseen päivänvaloon, vikoineen kaikkineen. Heikot ihmiset valitsevat itselleen rooleja ja naamioita kuvitellen elämän olevan siten helpompaa...
Minä tiedän kyllä miten asia on, mutta kuinka saada kaikki kahleet auki? Millä saada ihmiset laskemaan naamionsa? Paremman maailman rakentamiseen tarvitaan kaikikien panos, ei vain muutaman. Miksi ihmiset valitsevat vankeuden vapauden sijaan?”
Tuo oli omaa pohdintaani helmikuulta 1997. Nyt tässä pitkästä aikaa tuohon kirjoitukseen törmättyäni olin aika hämmentynyt, että olen jo yli 18 vuotta aiemmin ollut monella tapaa samanlaisten kysymysten äärellä ja tietoinen omasta missiostani. Nyt voin vihdoin sanoa, että olen saanut tutustua ajatuksiini ja myös siihen aitoon itseeni, joka ajatuksiani havainnoi.
Alkukesästä 2013 muutaman tapahtuman ihmeellinen synkronisaatio aloitti minussa voimallisen henkisen heräämisprosessin. Tietyllä tapaa havahduin muistamaan vastauksia kysymyksiin, joita olin itselleni esittänyt varmaan koko elämäni ajan. Aloin muistaa, kuka minä sisimmässäni olen ja mistä tässä elämässä oikein on kysymys. Sitä mukaa olen alkanut koko ajan vahvemmin seurata sisintäni, ilmaista itseäni autenttisemmin ja luottaa intuitiooni.
Kuten jo nuorena tyttönä osasin aavistaa, se on herättänyt läheisissä ja muissakin ympärilläni olevissa ihmisissä hämmennystä, pelkoa ja siitä kumpuavia voimakkaitakin vastareaktioita. Vaikka olen pohjimmiltani hyvin diplomaatinen, usein puhuessani ”suoraan sielustani” näen silmänräpäyksen ajan vastassani kauhun vallassa olevan kanssaihmisen. Ilme kuin peuralla ajovaloissa hetkeä ennen törmäystä. Sitten pelko peittyy jonkun puolustuskeinon taakse, saan niskaani toisen omista epävarmuuksista kumpuavaa vihaa tai lievimmillään epämukavaa tunnetta koitetaan väistää heittämällä huumoriksi.
Parhaasta ystävästäkin tuli tässä prosessissa entinen ja kyllähän se satutti. Nyt kuitenkin ymmärrän, että reaktiot eivät kohdistu minuun tai johdu minusta. Ne johtuvat siitä, mitä minä sanoillani tai olemuksellani sain heidät itsessään kohtaamaan. Yhtä lailla voi olla niin täynnä rakkautta, että se läikkyy yli tai niin täynnä itsevihaa, että sillä myrkyttää lähimmäisensä ja kohdalle osuvat sivullisetkin usein saavat osumaa...
Nyt näen nämä asiat hyvin selvästi 1) mikään ei ole pysyvää 2) rakkautta ei tarvitse kalastella tai ansaita millään tavoin 3) rakkaus on meidän syvin olemuksemme, eikä se ole millään tavoin riippuvainen vastarakkaudesta 4) suurin osa ihmisistä on (vielä) niin pelon ja siitä versoavien muiden negatiivisten tunteiden vallassa, ettei kykene antamaan tai vastaanottamaan pyyteetöntä rakkautta 5) koska olen itse löytänyt tieni takaisin tuohon rakkauteen, luonnollisen olotilaamme, on tehtäväni näyttää valoa muille itsestään eksyneille 6) ei ole yhtä ainoaa oikeaa tietä ja jokainen voi löytää vastaukset sisimmästään
Ensi kerralla aidon kohtaamisen haasteista ja tähän loppuun vielä pari kirjavinkkiä. Nämä kaksi ovat herättäneet minussa suurimmat ahaa-elämykset matkalla itseeni:
Eckhart Tolle: Läsnäolon voima
Neale Donald Walsch: Keskusteluja jumalan kanssa Kirja 1
