Yritin hetken kehitellä kevyempää aloitusta vaikkapa tämänhetkisistä kuulumisista, mutta homma nyt vaan lähti luisumaan tällaiselle syväsukellusosastolle. Jos ilmenee sulatusvaikeuksia, otan palautetta mielelläni vastaan :)
Kun pääsee irti egon yliotteesta ja tavoittaa tietoisuuden tilan omien ajatustensa tarkkailijana, alkaa kuin itsestään janota henkistä kasvua. Elämä muuttuu ahdistavan draaman näyttämöstä mielenkiintoiseksi pelilisaliksi, jossa ei ole enää olemassa erillistä ”minua” ja sen ulkopuolella olevia ”muita”. On vain yksi tietoisuus peilaillen itseään muista palasistaan.
Välillä havahdun hämmästelemään kyvyttömyyttäni enää taantua tiedostamattomuuden tilaan esimerkiksi elokuvaa katsellessa. Telkkaria en käytännössä 5-6 vuoteen ole oikeastaan katsonutkaan, mutta seuraan netistä joitakin sarjoja tai katson elokuvia. Juuri nyt olen muutamaa viimeistä jaksoa vaille katsonut Breaking Badin 5 tuotantokautta. Havahdun jatkuvasti sen herättämiin erilaisiin tunnetiloihin ja ajatuksiin, mutta en osaa enää jättää asiaa ”onpas helvetin ärsyttävä tyyppi”- tasolle. Ehei.. hitaasti etenee sarjan seuraaminen, kun joka jakson jälkeen käyn jollain tasolla läpi sen herättämät ajatukset ja kaivan ne auki. Miksi tuo tyyppi ärsyttää minua? Miksi tuohon hahmoon on helppo samastua, mutta tuohon ei millään? Miksi minusta tuntuu ”oikealle” jonkun hahmon kuolema ja toisen kuolema harmittaa?
Läheskään aina vastaukset eivät ole imartelevia, mutta suhtaudun niihin hyvin neutraalisti. Kuin tiedemies löydöksiinsä, suurella uteliaisuudella vailla arvostelua. Sillä löydökset ovat vain löydöksiä, eivät hyviä eikä huonoja. Välillä naurahdan hölmistyneenä saatuani itseni siinä sivussa kiinni kaksinaismoralismista tai tunnistettuani ärtymyksen johtuvan vaikka piirteestä, jonka tunnistan itsessäni, mutta en haluaisi sitä myöntää. Vähän kuin kulkisin mieleni pimeissä sopukoissa öljylamppu kädessä. Jossain pimeässä nurkassa olisi luuranko ja toisessa hämähäkkejä. Ne nähtyäni en kuitenkaan käännä päätäni pois tai kavahda ja huuda hyi, vaan tyydyn toteamaan että onpas mielenkiintoista. Ai täällä on tällaista. Mitähän tuota löytyy, jos menen vielä vähän syvemmälle?
Kaikissa meissä on tuota pimeyttä. Jos sen olemassaolon yrittää kieltää, se todennäköisesti vain kasvaa – tai purkautuu pintaan heikolla hetkellä. Kun uskaltautuu sen öljylampun kanssa kaikessa rauhassa tarkastelemaan niitä pimeitä luolia arvostelematta, tietoisuuden valon lisääntyessä pimeydelle ei jää enää juuri tilaa.
Monihan avaa työpäivän jälkeen TV:n ”voidakseen olla ajattelematta mitään ja rentoutuakseen”. Yleensä se kuitenkin toimii juuri päivastoin. Mainosten tarkoitus on saada meidät tuntemaan tyytymättömyyttä itseemme ja elämäämme, viljellen mielikuvia elämänlaatua tai ulkonäköä kohentavista tuotteista. Tosi-tv herättää sisäisen tuomarimme. Nauramme itsensä nolaavalle BB-kilpailijalle tai sinkkulaivan epätoivoiselle rakkaudenetsijälle ja egomme vahvistaa otettaan meistä saatuaan annoksen ylemmyydentunnetta. ”Siis minä en kyllä olisi noin tyhmä/ruma/lihava/nolo/väärässä tai varsinkaan kuvittelisi itsestäni tai kyvyistäni liikoja kuten tuo Bile-Dani/Tuksu...”
Juha Kuvajaista lainaten: ”Näet toisessa vain itsesi. Me olemme kaikki omien ajatustemme ja käsitystemme vankeja ja heijastamme näitä mielikuvia lakkaamatta toisiin ihmisiin. Tajuamatta, että emme koskaan näe toista sellaisena kuin hän todellisuudessa on, vaan ainoastaan omien menneiden kokemustemme värittämänä.”Jokainen ihminen voi siis opettaa meille jotain itsestämme. Avain siihen on vain olla halukas tuo asia kohtaamaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti