Happihypyllä takaisin tähän hetkeen

Lähes neljän viikon flunssan jäljiltä olen aika väsynyt ja jotenkin alavireinen puhdin puuttesta. Olen sopinut jo paljon menoja, tulevan viikon melkein täyteen ja nyt pitäisi puristaa vielä runosuonta tämän tuoreen blogini käynnistelemiseksi. Vähän stressaa, tunnen turhautumista ja olen lykännyt aloittamista jo pari tuntia tappaen aikaa surffaamalla netissä. Mieleen hiipii jo inhottava epävarmuuden tunne ja ihan kuin muutama päivä sitten tuntemani selkeys olisi kadonnut. Epämiellyttävien tuntemusten ja ajatusten huomioiminen alkaa herättää ärtymystä ja haluan jättää koko homman tänään sikseen. Tuleekohan tästä nyt yhtään mitään....


Heitän takin päälle ja lähden pikku happihypylle pimeään syysiltaan. Kävellessäni teen tietoisuusharjoitusta, eli yritän keskittyä kaikin aistein vain kävelyyn ja ympäristöön – päästäen irti muista päässäni risteilevistä ajatuksista. Vedän syvään henkeä, haistelen ilmaa ja havainnoin miltä hengittäminen tuntuu. Sora rapisee kenkieni alla joka askeleella, tunnustelen maata jalkojeni alla ja kuuntelen ympäristön ääniä. Tuuli humisee hiljaa, jossain kauempana koira haukkuu. Ihastelen katulamppujen valossa ruskan värjäämien lehtien liikettä tuulenvireessä.


Viisi minuuttia riittää ja oloni on rentoutunut, turhautuminen kaikonnut. Hymyilen ymmärrettyäni, että tämähän on juuri hyvä aihe kirjoittaa. Kävelen vielä kymmenisen minuuttia takaisin kotiin ja avaan hyvillä mielin läppärin. Hyvin pienellä vaivannäöllä sain raitista ulkoilmaa, pääsin eroon turhista suorituspaineista ja tunnen olevani taas oman elämäni ohjaimissa.


Kokeiltuani aikanaan ensi kertoja tietoisuustaitoharjoituksia, ne tuntuivat mielestäni ihan idioottimaisilta. ”Kyllähän mä nyt hengitän ihan automaattisesti, miksi siihen pitää näin keskittyä” ja ”enhän mä nyt aakkosiakaan ala tankkaamaan alusta, kun olen lukenut jo 35 vuotta” ajattelin mielessäni turhautuneena ja välillä hyvin ärsyyntyneenäkin. Ihmettelin oliko harjoituksissa mitään järkeä, kun en heti saavuttanut niillä jonkinlaisia mielestäni konkreettisia tuloksia. Ei tämä vaan ole mun juttu, mutta kokeillaan nyt vielä vähän jatkaa. Eipä siitä haittaakaan ole.


Onneksi en heittänyt hanskoja naulaan! Parempia, ihan jokaiselle sopivia työkaluja ei omien tunteiden ja ajatusten säätelyyn oikeastaan ole olemassa. Lämpimästi suosittelen jokaiselle, joka on kyllästynyt epämääräisiin ahdistuksen tunteisiin, masentuneisuuteen, paniikkioireisiin, neuroottisuuteen, vuoristorataa muistuttavaan tunne-elämäänsä tai rajuihin tunnepurkauksiin. Tietoista syömistä opettelemalla voi myös päästä eroon tunnesyöpöttelystä ja syömishäiriöistä.


Kirjavinkit aiheesta:


Kabat-Zinn, J. (2007). Täyttä elämää
Orsillo, S. & Roemer, L. (2011). Mielekkäästi irti ahdistuksesta
Williams, M. (ym.) (2009). Mielekkäästi irti masennuksesta